Rakkakivistä, rutiineista ja räkästä

Olin loman ajan viikon Lapissa vaeltamassa. Olin jo viime vuonna päättänyt, että palaan Kalottireitille ja nautiskelen paikoissa, joissa Haltin huiputusreissun aikana ei ollut juuri aikaa, kun matkaa oli taivallettavana vähän reilummilla päivämatkoilla. Tämä oli vasta toinen kerta käsivarressa, mutta se tuntui syventävän Lappi-hulluutta taas muutamalla pykälällä. Aletaan olla aika diipillä tasolla.

Kirjoitin viime vuonna, että tarkoituksenani oli käydä ns. lämmittelyreissuna Karhunkierroksella juhannuksena ennen Haltin reissua mutta se menikin sitten puihin. Tänä vuonna kaava toistui hieman samanlaisena, mutta nyt panoksena oli huiputtaa Ruotsin Kebnekaise juhannuksen jälkeen. Tämä suunnitelma piti kuitenkin torpata kevään aikana. Kesäni murmelina siis.

Otin sitten tavoitteekseni tämän elokuun alun vaelluksen. Päivät noudattivat melko samanlaista kaavaa. Päivällä vaellusta tai lähiympäristöön tutustumista, tasaisin väliajoin kunnon annoksia ruokaa ja lähes joka yö 9-10 tunnin yöunet.

Uskon vahvasti, että rutiinit ja tietynlainen suunnitelmallisuus tekevät suurimmalle osalle meistä hyvää. Tasaisesti toteutuva arjen rytmi ja viikonloppuna sen rytmin ainakin jonkinlainen ylläpito helpottaa terveyttä tukevien elämäntapojen toteutusta, vaikka moni voikin kokea rutiinit ja suunnitelmat ahdistavana tai spontaanius on viikkoaikataulua tärkeämpää. Epäsäännöllisyys jättää tilaa nopean tempon ratkaisuille ja sekin on varmasti ihan hyvä.

Itse kyllä tiedän tarkalleen, kumpaan ryhmään kuulun. Pidin tänä vuonna kahden viikon kesäloman. Taisin tietää jo huhtikuussa lähes päivälleen, miten tulen nuo 14 päivää viettämään.

Ei. Oli ihan mahtava loma. Sopivasti ystävien ja läheisten kanssa vietettyä aikaa, riittävästi omaa aikaa katsella mökkirannalta järvelle ja Saivaaran huipulta Meekojärven laaksoon. Uusia oppimiskokemuksia vaeltamisesta, kulkemisen rytmityksestä ja varustautumisesta.

Varmaan merkittävin kokemus oli tunne siitä, että koko keho ja mieli on oikeasti nollattu vaelluksen jälkeen. Koska kelit olivat taas todella hyvät ilman myrskytuulia tai sateita, oli teltassa yöpyminen paras unen laadun parantaja. Kun päivän aikana on koko ajan ulkona, kävelee rinkka selässä 5-8 tuntia ja arkielämän ärsykkeitä ei ole (kiitos katvealueen), on palautuminen ihan eri tasolla mitä normaalisti. Lepoaikana ei ruokailun jälkeen jaksa tehdä mitään, kun keho on niin väsynyt ja jalkoja kolottaa. Muutamana iltana itikat ja mäkäräiset houkuttelivat olemaan mieluummin teltassa jänkällä nautiskelun sijasta. Lepoaikana tulikin lähinnä nukuttua päiväunia ja luettua e-kirjaa offline-tilassa kännykältä.

Normaalisti en nuku koskaan päiväunia, vaikka olisin kuinka väsynyt. Tuntuu vaikealta rauhoittua ja nukahtaa. Mutta. Toistaiseksi makeimmat päiväunet olivat ehdottomasti 20km taivaltamisen, ruokailun ja tunturipurossa peseytymisen jälkeen, kun pääsi sujahtamaan lämpimään makuupussiin. Se on viileänä päivänä sen verran taivaallinen sijainti, että ei tarvitse montaa sivua lueskella kirjaa, kun uni alkaa kolkutella.

Keho palaa luonnontilaan. Ympärillä ei ole ylimääräistä häiriöitä. Ainoat äänet kuuluvat tuulen huminasta, tunturikosken kuohunnasta ja yksittäisen haukan vihellyksestä laaksossa. Välillä korppi kiusaa kallion seinämälle pesiviä pääskysiä. Porotokan mennessä ohi porot hölköttelevät jäkälällä ja päästelevät ääniä, joka kuulostaa röhkinnän ja rohinan sekoitukselta. Kuivan kesän jäljiltä matala kasvisto ja sammal on kuivaa ja tuntuu teltasta kömpiessä nahkealta kämmenien alla.

Vaelluksen jälkeen nukuin leirintäalueen mökin puhtaissa lakanoissa uudet 10 tunnin yöunet sekä iltapäivän päiväunet. Seuraavana aamuna heräsin puoli seitsemältä täysin virkeänä, ja olin sitä koko päivän. Älykello näytti palautumista koko ajan. Ajomatka kotiin sujui kohtalaisen virkein silmin ja seuraavana päivänä energiaa riitti pitkään juoksulenkkiin.

Keho on ikään kuin päivitetty totaalisella uupumisella, riittävällä ruualla ja runsaalla pötköttelyllä. Jos olisin viettänyt lomani täysin ilman suunnittelua ja epämukavuusalueella olemista, olisin todennäköisesti pysynyt kotona eikä ajatukset olisi hävinneet töistä ja loma eronnut juuri arjesta, josta minun ei kyllä toisaalta tarvitsekaan onnekseni paeta.

Suunnitelmissa ja rutiineissa lepää meidän monien hyvinvointi. Tietyn rytmin ylläpito voi tuntua aluksi haasteelliselta ja teennäiseltä, jos aiemmin ruokailun, harjoittelun tai vaikkapa työnteonkin on voinut hoitaa melko lailla impulsiivisesti ja sen hetkisiä heränneitä ideoita toteuttaen.

Mutta kun jonkun aikaa jaksaa ns. tekemällä tehdä ja keskittyä, voi huomata, että esimerkiksi tiettyinä päivinä kuntosalilla käyminen, nukkumaanmenoajan noudattaminen tai vaikkapa aamuisin liikkuvuusharjoituksien tekeminen tuleekin ihan selkärangasta. Tietoinen yrittäminen on muuttunut rutiiniksi, joka tukee hyvinvointia. Arjen perusraamit toteutuvat alun kangertelun jälkeen pienellä vaivalla, ja päivät ja viikot noudattavat turvallista rytmiä.

Lomallakin tuo rytmi voi säilyä, yksilöstä riippuen erilaisella vivahteella ja hieman laveammalla kädellä suunniteltuna.

Oma vivahteeni taitaa kallistua reilusti tunturi-ilman ja kuraisten kenkien puoleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s