Lantionpohjan täydennyskoulutus – matka alkaa

Kaupallinen yhteistyö: TAMK

Maaliskuun lopulla oli ensimmäiset lantionpohjan täydennyskoulutuksen koulutuspäivät. Koulutus on laajuudeltaan 15 opintopistettä, ja se kestää pitkälle tämän vuoden syksyyn. Tarkoituksena oli osallistua koulutukseen Tampereella, mutta koronan takia kevään lähiopetuspäivät muutettiin etäpäiviksi. Aika näyttää päästäänkö syksyllä normaaliin päiväjärjestykseen, koska mukana on paljon sellaista, mitä ei voi pelkästään etänä oppia ja harjoitella.

Ilmoittauduin koulutukseen viime vuoden puolella. Olin tainnut pohtia koulutukseen osallistumista jo aiemmin, mutta jälkikäteen ajateltuna osallistumisaika oli nyt juuri sopiva. Koulutusta oli pitänyt ilmeisesti siirtää pariinkin otteeseen, joten moni osallistuja ja kouluttaja oli odottanut alkua huomattavasti pidempään kuin minä.

Olin innokas aloittamaan koulutuksen, koska vihdoin pääsisin pitempään kokonaisuuteen, joka käsittelee lantionpohjan fysioterapiaa monelta eri kantilta. Käsittääkseni montaa pitempää koulutusta ei ole järjestetty. Sen tiedän ainakin, että tämän koulutuksen ideoija Minna Törnävä on jo monia vuosia suunnitellut koulutusta, joten hänen panoksensa on ainakin iso. Monesti uudistukset ja uudet ideat lähtevät yhdestä yksilöstä tai pienestä joukosta, joka jaksaa viedä ideaansa eteenpäin.

Koulutuksen ensimmäisenä päivänä alkuinfojen ja esittelyn jälkeen kouluttamassa olivat inkontinenssihoitaja Kaisa Helin sekä erikoislääkäri Kirsi Lehto. Kaisa Helinin luento käsitteli virtsan- ja ulosteenkarkailun apuvälineitä ja Kirsi Lehdon luento ulosteenkarkailun riskitekijöitä. Ensimmäisen päivän aiheet olivat siinä mielessä minulle vieraita, että uloste- ja anaali-inkontinenssipotilaita minulle ohjautuu yksityiselle puolelle vähän. Luennoilla tuli toki selväksi, että kyseessä on erittäin alidiagnosoitu ongelma, joten on hyvin todennäköistä, että kohtaamillani potilailla on em. vaivoja ollut. Olen jo pitkään pyrkinyt kysymään jokaiselta lantionpohjan fysioterapian potilaalta myös ulosteinkontinenssista, mutta varmasti asian kanssa voi olla pedantimpi.

Toisena päivänä kouluttajina oli Minna Törnävä biopalautetutkimuksista, Maarit Keskinen jatkoi edellisen päivän anatomian luentoa keskivartalon ja lantionpohjan rakenteista ja yhteyksistä ja Silventoisen Miia piti luennot elektroterapiasta. Kävin ensimmäisen lantionpohjan koulutukseni Kajaanissa vuonna 2015, ja myös silloin Miia oli kouluttajana ja vastasi etenkin tuosta sähköstimulaatio- ja kipusähköhoitojen osuudesta. Olin palaillut niihin materiaaleihin aika ajoin, koska sähköasiat ovat sellaisia, että niitä on pakko kerrata. Nyt sain käyttööni hieman tuoreemmat materiaalit! Lisäksi asioiden huolellinen kertaaminen ja mieleen palauttaminen oli enemmän kuin paikallaan.

Koulutuksessa tehtiin myös ryhmätöitä ikään kuin case-esimerkkien kautta. Tietenkään ryhmätyöskentely ei voi olla samanlaista vuorovaikutteista oppimista toisilta kuin face to face, mutta Teamsissakin voi heitellä ideoita ja kirjata ideoita ylös. Lopuksi annettiin alustavat ohjeet kehittämistehtävän tekemiseen.

Ensimmäisten päivien pohjalta oma fiilis on erittäin hyvä. Halusin laadukasta, mahdollisimman paljon näyttöön perustuvaa koulutusta myös niiltä lantionpohjan fysioterapian alueilta, jotka ovat itselleni selvästi vieraampia. En ole koskaan ollut esim. sairaalassa töissä, joten sellainen kollegiaalisuus aiheeseen liittyen on puuttunut. Nyt pitemmän koulutuksen myötä on mahdollista päästä selvästi syvemmälle aiheeseen.

Lantionpohjan fysioterapeutti ei ole mitenkään suojattu nimike, ja kuka vain voi kutsua itseään sellaiseksi, kuten myös minä. Minna Törnävän mukaan kuitenkin kansainvälinen lantionpohjan fysioterapeuttien yhdistys on laatimassa kriteerejä lantionpohjan fysioterapeuttien osaamiselle, ja Tamkin koulutuksen sisältö on pitkälti noita kriteereitä vastaava.

Lantionpohjan vaivat ovat yhtä moninaisia kuin yksilötkin. Hoitotaho voi löytyä sairaalasta, terveyskeskuksesta, yksityisestä kivijalkafirmasta tai isosta lääkärikeskuksesta. Käytännössä yhtäläisiä mahdollisuuksia päästä hoitoon ei kuitenkaan ole, ja jos ei ole resursseja tulla vaikka yksityiselle puolelle, tulisi kunnalta löytyä palvelu. Osaaminen ja käytännöt ovat kirjavia. Jonkinlainen standardoitu ja takuuvarma hoitopolku esim. kaikille ponnistusvirtsankarkailusta kärsivälle tulisi olla, mutta se taitaa antaa vielä odotuttaa itseään. Käypä hoito-suositus on, mutta se ei takaa tosielämän toteutumista.

Lantionpohjan fysioterapeutit tuntuvat olevan isolla sydämellä työssään kiinni ja tahto auttaa on suuri. Pelkkä tahto ja empatiakyky ei kuitenkaan riitä, vaan käytössä pitää olla sopivia työkaluja ja mahdollisimman vahvaa näyttöä tekemisestä silloin, kun se on mahdollista. Omaa osaamista pitää arvioida mielestäni kriittisesti, ja pitemmän koulutuksen myötä sellainen reflektointi on mahdollista. Ehkä kun oma reflektio ja osaaminen paranee, huomataan lantionpohjan fysioterapian tärkeys myös muilla tahoilla, ja apu on paremmin kaikkien sitä tarvitsevien saatavilla.

Innolla seuraavia huhtikuun koulutuspäiviä odottaen,

Kerttu


Tampereen korkeakouluyhteisön sote-alan täydennyskoulutus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s