Vulvodyniasta II: itsehoito

Jos vulvodynia on todettu lääkärin toimesta, voi saada lähetteen lantionpohjan fysioterapiaan. Lantionpohjan fysioterapeutti ohjaa omahoitokeinoja, joihin motivoituminen on tietysti asiakkaasta riippuvaista. Rauhallinen ja motivoiva ohjaaminen on äärimmäisen tärkeää, koska monesti asiakasta tulee rohkaista kohtaamaan kipunsa, ja auttaa häntä huomaamaan, että hänellä on vaikutusmahdollisuuksia oireisiinsa. Mikään hoitokeino ei ole sormia napsauttamalla tehokas tai parantava, mutta pitkäjänteisesti itseään hoitamalla oireet voivat lieventyä tai vähentyä kokonaan.

Hoitokeinojen lähteenä on käytetty Minna Törnävän vulvodynian kurssimateriaalia, josta meille järjestettiin pienryhmätentti. Verkkokurssi on laadittu Minnan väitöskirjan pohjalta.

Lisäksi lähteenä on Heiskanen ym. 2020 Lantionpohjan fysioterapia -kirja.

Lantionpohjan limakalvojen hyvä hoito ja kosteutus on helpoimpia tapoja huolehtia intiimialueen terveydestä. Paikallisessa vulvodyniassa kipupisteet voivat olla paikallisesti kuivat ja ärtyneet, joten etenkin niiden hellä rasvaaminen tulisi ottaa säännölliseksi tavaksi. Kaikkien intiimialueen karvojen poistamista tulisi välttää, koska karvoitus lisää alueen ilmanvaihtoa ja myös suojaa ihoa ja limakalvoja. Saippuapesut tulisi jättää pois, koska vulvodyniaa sairastavien limakalvot ärtyvät hyvin herkästi kemiallisesta ärsytyksestä ja vesipesu riittää. Limakalvojen hoitoon on olemassa ihoöljyjä, rasvoja (hormoneilla tai ilman) sekä sisäisesti käytettäviä puikkoja ja asettimellisia rasvoja. Ohjausta näihin saa terveydenhuollosta tai apteekista. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että jokaisella naisella olisi hyvä olla intiimialueelle korvamerkitty voide ja moni hyötyisi sen säännöllisestä käytöstä, esimerkiksi 1-2 kertaa viikossa. Rasvataanhan kasvoja ja käsiäkin, samalla tavalla limakalvot voivat kuivua huomaamattaankin.

Voiteen levittäminen voi voimistaa kipuoireita, jos vulvodynia provosoituu kosketuksesta. Rauhallisesti itseensä tutustumalla voi löytää tekniikan, jolla rasvan levitys on mahdollisimman kivutonta ja paremmin siedettyä. Kipupotilaalla joskus ajatus emättimen alueeseen koskemisesta voi saada aikaan jo valmiiksi vastareaktion. Tämä on yksi tapa aloittaa omahoito ja kipupisteiden siedätys, kun aluetta kosketaan esim. voiteen välityksellä eikä yritetäkään tehdä muuta.

Ruokavalion osuudesta vulvodynian oireisiin on vain heikkoa näyttöä. Jos kärsii kuitenkin toistuvista hiivatulehduksista, voi olla hyvä jättää sokerin saanti ja muut tulehdusta lisäävät ravintoaineet vähälle. Riittävä veden juominen pitää virtsan sopivan laimeana, ja se ärsyttää limakalvoja vähemmän.

Lantionpohjan lihasharjoittelulla voidaan vaikuttaa kipuspasmin eli vaginismuksen lieventämiseen. Moni kipupotilas ei ole varma, onko kipualueen lihakset jännittyneenä vai rentona. Lihasten aktivaatio saattaa onnistua, mutta rentouttaminen voidaan kokea paljon vaikeammaksi, ja sitä voi olla myös ammattilaisen hankalampaa ohjata. Jännittyneiden lihasten lepotonus voi jäädä korkeaksi, joten asiakas ei itsekään tunnista rentoutumisvaihetta, kun taas kevyenkin supistuksen saattaa tuntea.

Lihastoiminnoissa apuna voivat olla esim. toiminnallinen ultraäänikuvantaminen, jossa asiakas näkee kuvaruudulta, pystyykö hän aktivoimaan lantionpohjaa. Jos sisätutkimukset onnistuvat, voi sormitestillä arvioida lihastoimintoja, kuten puolten välistä eroa, sisempien ja ulkoisten lihasten aktivoitumista ja rentoutumisnopeutta. Jos sisätutkimukset aiheuttaa jännitystä ja kipua, voidaan asiakkaan luvalla pinnallisten lantionpohjan lihasten aktivoitumista arvioida katsomalla. Tämän asiakas voi tehdä itsekin peilin avustuksella kotona. Biopalauteharjoittelussa eli EMG-tutkimuksissa lantionpohjan lihasten sähköistä aktiivisuutta voidaan mitata sisäisesti käytettävän elektrodin avulla. EMG-mittauksen antama informaatio on rajallinen, koska se ei mittaa voimaa eikä sitä, onko supistus laadultaan hyvä. Lisäksi kipupotilaille pitää usein olla hyvin pieni elektrodi, jotta sen käyttö onnistuu.

Asiakkaasta riippuen valitaan sopivat tutkimuskeinot ja aletaan harjoittelemaan. Pyrkimyksenä on ihmisen oma oppiminen kehostaan. Mikäli vulvodynia on haastavassa vaiheessa, saattaa lihasten supistus provosoida kipua. Tällöin on hyvin tärkeää keskittyä rentoutuskeinojen löytämiseen, ja informoida asiasta, että kipu voi hetkellisesti voimistua, mutta se ei ole pysyvää eikä mitään mene rikki. Myös rauhallisen hengittelyn ohjaus harjoitellessa on asia, mistä pitää usein muistuttaa. Joskus voidaan vaikka käsitellä alkuun purentalihaksia tai niskaa, jotta keho ja mieli rentoutuvat ja pystytään keskittymään lantionpohjaan rauhallisessa ilmapiirissä ja kun kehon jännitysvasteita ollaan saatu lievennettyä.

Tavoitteena lihasharjoittelulle on, että asiakas saa lihastyöllään ja toiminnoilla kiputuntemukset lieventymään. Hyvä esimerkki on gynekologinen tutkimus, jossa lantionpohjan lihasten jännittyminen vaikeuttaa itse tutkimusta. Hyvällä gynekologin ja asiakkaan kommunikaatiolla voidaan tutkimustilanteesta tehdä sujuvampi, kun gynekologi muistuttaa rauhallisesti ja lempeästi asiakasta hengittelemään ja rentouttamaan lihaksiaan. Lihakset tuppaavat jännittymään hiljalleen uudestaan, joten silloin muistutetaan uudestaan. Kun saa kokemuksen, että kipu lievenee, pystyy tekniikkaa hyödyntämään esimerkiksi sukupuolielämässä tai emättimen laajenninharjoituksia (dilataatio) tehdessä. Tärkeää näissä tilanteissa on kertoa asiasta avoimesti gynekologille, koska useinkaan kipu ei näy päällepäin. 

Vulvodynian omahoitona voidaan kokeilla kipupistepainantaa sekä erilaisia muita manuaalisia tekniikoita ulkosynnyttimien alueelle. Kipupistepainannalla pyritään siedättämään kipupisteitä kosketukselle. Siinä oman käden sormi / sormet tai pieni hieromasauva viedään kevyesti kipukohdalle ja painetaan hellästi 30-90s ajan niin, että kipuvoimakkuus puolittuu. Sormin tutkimalla pystyy myös tutustumaan omaan kehoonsa ja oppimaan lisäksi kivuttomat kohdat. Vaikka kipu voimistuisi kosketuksesta, se hyvin todennäköisesti myös laimenee kun malttaa odottaa ja keskittyy hengittämään rauhallisesti. Suosittelen tähän lantionpohjan fysioterapeutin ohjausta, koska kivun kohtaaminen voi olla pelottavaa, ja hoito voi jäädä siksi tekemättä.

Toisille nämä on itsetyydytyksen ja nautinnon välineitä, toisille jotain aivan muuta. Vulvodyniapotilas voi tällaisen arsenaalin nähdessään kavahtaa ja kauas. Mahdollisimman yksinkertainen ja pieni apuväline on se, mistä lähdetään.

Erilaisilla dilataatiosauvoilla voi harjoitella penetraatiota, eli esim. tampoonin paikalleen asetusta. Parisuhteessa myös kumppani voi avustaa tässä. Oirekuvasta riippuen valitaan riittävän pieni sauva, esim. ohuempi kuin oma sormi, ja runsaan liukuvoiteen kanssa harjoitellaan sen laittoa emättimeen. Yksi tai kaksi kertaa riittää kerrallaan, mutta tässäkin mahdollisimman hyvä lantionpohjan lihastoimintojen harjoittelu on eduksi. Jos on taipumusta lihasten suojajännittymiseen, rentouttamisen taidosta on apua sillä hetkellä, kun kipu tuntuu kasvavan liian voimakkaaksi, eikä usko, että hoitoa voisi tehdä. Aikaisemmat positiiviset kokemukset lisäävät itseluottamusta, ja sauvahoito saattaa onnistua paremmin.

Muita keinoja alueen manuaaliseen itsekäsittelyyn voi olla esim. vibraattorin käyttö häpyhuulien iholle, eli ei suoraa limakalvoille ja kipukohtiin, sekä ns. alipaineeseen perustuvat itsetyydytysvälineet. Mikä tahansa keino, jolla pystyy viemään tuntoaistimusta emättimen alueelle, on siinä hetkessä hyvä. Manuaalisia hoitoja tehdessä tulee käyttää väliaineena vesipohjaista liukuvoidetta tai intiimialueen rasvaa tai -öljyä. Hajustamattomat vesipohjaiset liukuvoiteet ovat parhaita, jos limakalvot ärtyvät helposti kemiallisista aineista, kuten vulvodyniassa on tapana.

Kuten sanottu, jos on parisuhteessa ja kumppanin osallistuminen sopii molemmille, voi se toimia myös yhteenkuuluvuutta lisäävänä tekijänä. Vulvodynia on silloin tila, joka vaikuttaa molempiin. Rakastava kumppani haluaa usein pyrkiä auttamaan, ja turvallisen henkilön läsnäolo voi helpottaa hoitoja.

Omahoidoista mainittakoon vielä muu lantion alueen liikkuvuus- ja rentoutusharjoittelu sekä lihaskuntoharjoittelu, jos se ei oireita merkittävästi provosoi. Kroonisella kivulla on taipumus lisätä laajemminkin kehon lihasjännityksiä, joten muukin kehonhuolto on paikallaan. Myös hengitysharjoitukset itsessään voi olla kokeilun arvoisia.

Tässä tekstissä käytiin läpi joitain omahoitokeinoja. Työkalupakki ei lopu tähän, vaan asiakkaasta riippuen voidaan kokeilla monia muitakin keinoja tilannekohtaisesti. Tärkeintä on, että mikä tahansa hoitomenetelmiä kokeillaankin, niiden kanssa ollaan pitkäjänteisiä ja ollaan valmiita myös tarvittaessa muuttamaan hoitolinjaa, jos asiakas kokee sen tarpeelliseksi. Mitään ei voi tapahtua ilman asiakkaan hyväksyntää ja ymmärrystä.

Kuvat: unsplash.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s