Intuitiosta

Kävelin eilen töistä kotiin puoli yhdentoista jälkeen illalla. Olin tehnyt 8,5h päivän, jalat oli hieman muusia ja silmät oli punertavat. En ole juuri valvonut yli kymmeneen viimeisten kuukausien aikana, joten 22.30 kestävä vuoro on minulle lähes yötyötä.

Kuulokkeet ei toimineet niin kuuntelin sitten hiljaisuutta ja askelten käyntiä. Ihmisiä ei tietenkään tullut arki-iltana siihen aikaan vastaan. Märkää lunta sateli hiljakseen ja kadut oli onneksi aurattu. Ilmakin oli mukavan kosteaa eikä pakkasta tainnut olla.

Huomasin olevani tyytyväinen ja rento. Oli tunne helpotuksesta monen vuoden henkisten paineiden jäädessä pois, fyysisen työn aiheuttamasta mukavasta kolotuksesta ympäri kehoa ja tyytyväisyydestä loppuneen työvuoron takia.

Olin haaveillut jonkun muun työn tekemisestä jo aika pitkään. Olen muutaman vuoden aikana aloittanut kahdet avoimen yliopiston opinnot, ostanut yhden valmennuskurssin pääsykokeisiin ja kuluttanut kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja selaten eri koulutusvaihtoehtoja. Toki fysioterapian alalta vielä enemmän, mutta myös ihan muilta aloilta.

Fysioterapian koulutuksia koitin ajatella siltä kantilta, että ehkä tämän kokonaisuuden jälkeen saisin tästä hommasta kiinni. Ehkä tuon jälkeen olisi parempaa. Entäs tämäkin koulutus? Olisihan se halvempaa ja vähemmän resursseja vaativaa pysyä omalla alalla. Entäs yliopisto-opinnot fysioterapian alalta?

Lopulta törmäsin aina siihen samaan ongelmaan: ei se kyllä ole sitä, mikä minua kiinnostaa tai mistä haaveilen. Vaikka miten koitin asiaa pyöritellä, huomasin keksiväni itselleni tekosyitä olla kohtaamatta vähintäänkin työlästä faktaa – olin tehnyt väärän alanvalinnan ja tiennyt sen alitajuisesti jo kauan.

Ajattelin hyvin paljon sitä, mitä muut ajattelevat, jos lopetan kokonaan. Olinhan panostanut työhön aika paljon, asiakkaita oli ollut ihan mukavasti ja vaikutin varmaan ulospäin tyytyväiseltä. Eikä siinä kysymys ollutkaan siitä, että kaikki olisi ollut kuraa. Moni asia oli todella hienoa ja palkitsevaa ja monia asioita en tule saamaan missään tulevassa työssä takaisin.

Silti. Miksi mietin niin paljon muiden reaktioita päätöksiini?

Varsinkin nyt, kun olen saanut nähdä niitä reaktioita kertoessa uusista suunnista. Kaikki on kannustaneet ja nostaneet hattua. Moni muukin on kertonut itse miettineensä omia urapolkuja ja sitä, olisiko nyt aika jollekin muulle.

Siinä hiljaisessa räntäsateessa päätin, että jatkossa taidan kuunnella selvemmin sitä omaa intuitiota, mielellään järjen ja rationaalisuuden ohitse. Jos tämä nyt on se suunta, mihin pitää olla menossa, niin sitten se on hyvä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s