Työstä

Koulutukset

Olen valmistunut fysioterapeutiksi MAMK:ista Savonlinnan kampukselta vuonna 2015.

Olen käynyt Maitland-konseptin tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapian koulutuksia level 2b tasolle. Kävin koulutukset Puolassa. Olen kirjoittanut kaikista koulutuksista blogitekstin.

Lantionpohjan fysioterapian ensimmäisen koulutuksen kävin ennen valmistumistani Kajaanissa. Sen jälkeen olen osallistunut muutamiin lantionpohjan koulutuksiin ja 2020 syksynä äitiysfysioterapian koulutukseen. Vuonna 2021 osallistuin TAMKin lantionpohjan fysioterapian koulutukseen.

Vuonna 2019 osallistuin Steccon level 1 -koulutukseen

Vuonna 2019 osallistuin Suomen fysioterapeuttien järjestämään kipufysioterapian koulutuskokonaisuuteen. Tästäkin koulutuksesta olen kirjoittanut blogitekstit.

Vuoden 2020 aikana olen osallistunut Urheilufysioterapian peruskoulutukseen sekä kuormitusfysiologia ja paranemisprosessit -koulutukseen.

Työ

Aloitin fysioterapiaopintojeni aikaan erikoisliikunnan ryhmänohjaukset Jyväskylän kaupungilla. Vedin myös ikäihmisten jumppaa kerran viikossa urheiluseuralle.

Pääsin töihin yksityiseen fysioterapiayritykseen hieman ennen valmistumistani vuonna 2015. Olin työpaikassani maaliskuuhun 2017. Työ sisälsi yksilöfysioterapiaa, hierontaa sekä ryhmien ohjausta.

Vuonna 2017 helmikuussa aloitin Mehiläisessä ammatinharjoittajana. Vuosien 2017 – 2018 aikoihin pidin myös Suonenjoella vastaanottoa.